maanantai 10. huhtikuuta 2017

palmusunnuntai ja nimipäiväkahvit


Palmusunnuntai aloitettiin perinteisesti virpomalla mummolassa. Oksat kerättiin ja koristeltiin edellispäivänä ja heti sunnuntai aamusta Max suuntasi höyhenillä koristeltujen oksien kanssa mummolan ovelle. Minä jäin Minin kanssa kotiin leipomaan ja siivoilemaan, sillä illasta oli sitten mummon ja poikien tädin aika tulla nimipäiväkahveille meille - Minin ensimmäisille.



Ennen kahvitteluja päivän ohjelmassa oli kuitenkin pääsiäismunakonsertti, jossa esiintyjänä oli lapsille tuttu Loiskis -orkesteri. Meidän porukka oli paikalla tuttuun tapaan minuutilleen esityksen alkaessa, mutta kerettiinpäs kuitenkin. Aluksi mietin soikohan musiikki liian kovaa pienen korville, mutta turhaan. Mini se vaan tapitti esiintyjiä silmät suurena ja innostui taputtamaan rytmiä, kuin varsinainen konkari - selvästi nautti musiikista ja kaikesta ympärillä tapahtuvasta. Eikä meidän Mini ollut edes ainut vauva yleisön joukossa. Yleisöstä löytyi pari muutakin bailaavaa vaahtosammutinta. Max viihtyi myös hyvin ja soittojen välissä vastaili hienosti yleisölle heitettyihin kysymyksiin. Esityksen päätyttyä pääsivät lapset vielä etsimään talliteatteriin piilotettuja munia ja löytyihän niitä!


Kakuksi leivoin tällä kertaa helpon ja nopean suklaajuustokakun gluteenittomana. Pohjaan tuli siis gluteenittomia suklaakeksejä ja täytteeseen kermaa, suklaata ja tuorejuustoa. Koska tiesin varsinkin lapsien ja itseni ahtaneen päivän mittaan napaan syntisen paljon suklaata, lisäsin ohjeessa mainitun 1,5dl sokerin tilalle vain 1,5tl sokeria ja täytyy sanoa, että kakusta ei ainakaan tullut liian makeaa. Vaikka kokonainen suklaalevy siihen menikin, niin tämä sokerihiiri olisi kaivannut siihen sitten kuitenkin vielä vähän sokeria. Vieraille kuitenkin maistui ja olivat sitä mieltä, että makeutta oli juuri sopivasti.

4 kommenttia:

  1. Kakku on kaunis.
    Ihanaa viikkoa sinulle ❤️

    VastaaPoista
  2. Ihanan näköinen kakku,nam.
    Ja voi,että noita teidän minin silmiä, kertakaikkisen ihanat<3<3
    Meillä päin virvotaan vasta tämän viikon lauantaina, eli suklaaövereitä odotellessa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hän kyllä sellainen säihkysilmä :) Kelpaisi mullekin tuollaiset räpsyripset. Tuo onkin jännä, että toisaalla on perinne virpoa vähän myöhemmin. Itse, kun oon tottunut liittämään sen aina palmusunnuntaihin. Suklaaöverit tuli täällä tosiaan otettua jo viime viikonloppuna, että nyt pääsiäisenä sit vähän hillitymmin :D Mukavaa pääsiäistä sinne!

      Poista