keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

valvotaan ja kiljutaan


Meidän aina niin aurinkoisesta minimiehestä on tullut hetkessä kitisevä ja erittäin huomionkipeä. Myös kiljuminen, varsinkin iltaisin tuntuu olevan tämän hetken juttu ja veljen innostamana ei siitä meinaa tulla loppua ollenkaan. Mini hankaa myös vähän väliä puruleluilla vimmatusti ikeniään. Kai ne on ne hampaat, jotka tekevät tuloaan. Meidän Minin yöuniin hampaat eivät ole kuitenkaan vaikuttaneet. Hän heräilee öisin yleensä 1-3 kertaa.

Mutta sitten taas tuo meidän esikoinen on se, joka herättää meidät jo pahimmillaan aamu viiden aikoihin - Haluten joko pelata tai syödä jo aamupalaa (osaa kyllä tehdä näistä molemmat itsekin). Meidän perheessä se ei nimittäin ole koskaan vauva, joka herättää aamuisin. Yksi yöherätys yöllä ei vielä tunnu missään, mutta sitten kun niitä on useampi ja vielä kun aamuisin ennen seitsemää toinen pojista hyppää herättelemässä noin viidesti alkaa unen katkonaisuus jo tuntua. Minin nukkuessa ei häntä herätä mikään ja nukahdan kyllä itsekin silmänräpäyksessä uudelleen, mutta se väsymys mikä siitä seuraa on jotain niin uuvuttavaa. Toiset lapset ne ei vaan taida nukkua koskaan? No ehkä viimeistään murrosikäisenä sitten ja lupaan jo nyt, että kosto on suloinen.

Muuten meille kuuluu hyvää. Pienin ei ole vielä ihan hoksannut ryömimisen saloja, mutta kierii vauhdilla menemään ja löytyy usein ihmettelemästä pöydän jalkoja tai minkä tahansa jalkoja. Omat jalat taas on usein jumissa milloin sohvan alla tai tv-tason alla. Leikkimatto alkaa olla jo aika nähty juttu, mutta sen kanssa on kiva heittää ympäri, siis leikkimattoineen päivineen. Hän tavailee jo "äithi", "vauvauvva" ja "ishi". Päättäväinen "ejjj eiiih" kuuluu myös pienimmän pojan sanavarastoon.

maanantai 10. huhtikuuta 2017

palmusunnuntai ja nimipäiväkahvit


Palmusunnuntai aloitettiin perinteisesti virpomalla mummolassa. Oksat kerättiin ja koristeltiin edellispäivänä ja heti sunnuntai aamusta Max suuntasi höyhenillä koristeltujen oksien kanssa mummolan ovelle. Minä jäin Minin kanssa kotiin leipomaan ja siivoilemaan, sillä illasta oli sitten mummon ja poikien tädin aika tulla nimipäiväkahveille meille - Minin ensimmäisille.



Ennen kahvitteluja päivän ohjelmassa oli kuitenkin pääsiäismunakonsertti, jossa esiintyjänä oli lapsille tuttu Loiskis -orkesteri. Meidän porukka oli paikalla tuttuun tapaan minuutilleen esityksen alkaessa, mutta kerettiinpäs kuitenkin. Aluksi mietin soikohan musiikki liian kovaa pienen korville, mutta turhaan. Mini se vaan tapitti esiintyjiä silmät suurena ja innostui taputtamaan rytmiä, kuin varsinainen konkari - selvästi nautti musiikista ja kaikesta ympärillä tapahtuvasta. Eikä meidän Mini ollut edes ainut vauva yleisön joukossa. Yleisöstä löytyi pari muutakin bailaavaa vaahtosammutinta. Max viihtyi myös hyvin ja soittojen välissä vastaili hienosti yleisölle heitettyihin kysymyksiin. Esityksen päätyttyä pääsivät lapset vielä etsimään talliteatteriin piilotettuja munia ja löytyihän niitä!


Kakuksi leivoin tällä kertaa helpon ja nopean suklaajuustokakun gluteenittomana. Pohjaan tuli siis gluteenittomia suklaakeksejä ja täytteeseen kermaa, suklaata ja tuorejuustoa. Koska tiesin varsinkin lapsien ja itseni ahtaneen päivän mittaan napaan syntisen paljon suklaata, lisäsin ohjeessa mainitun 1,5dl sokerin tilalle vain 1,5tl sokeria ja täytyy sanoa, että kakusta ei ainakaan tullut liian makeaa. Vaikka kokonainen suklaalevy siihen menikin, niin tämä sokerihiiri olisi kaivannut siihen sitten kuitenkin vielä vähän sokeria. Vieraille kuitenkin maistui ja olivat sitä mieltä, että makeutta oli juuri sopivasti.

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

mietittävää


There are two options - you can just quit or try harder. Tämä fraasi on kaikunut mielessäni jo jonkin aikaa. En tiedä onko tuo lause edes kieliopillisesti oikein kirjoitettu (miksi se sointuu paremmin englannin kielellä) ja onko tuo ihan omia hajatelmia vai vain joku mieleen syöpynyt fraasi jostain motivaatiokuvasta. Joka tapauksessa oon miettinyt paljon tämän blogin jatkoa. Sitä miten jatkaisin, kun aika ei enää tunnu riittävän.

Mihin se aika sitten kuluu? Ihan tähän arjen peruspyöritykseen ja kun illalla lasten nukkumaan mennessä on hetki aikaa hengähtää, niin koneen avaaminen ei ole enään pitkään aikaan käynyt edes mielessä. Kuvaaminen on mulle yhä tosi tärkeää ja ainakin jotenkin tahtoisin jatkossakin koota kuvia jonnekin mistä niitä voisi palata myöhemmin muistelemaan. Se onko se tämä blogi vai sitten pelkästään tuo instagramin ihmeellinen maailma.. En ole vielä aivan varma.