perjantai 24. maaliskuuta 2017

ei aikaa yksinäisyydelle



Tiedättekö kun ei ole aikaa edes ajatella olevansa yksinäinen. Kun omaa-aikaa ei ole ja käytännössä kun et ole koskaan yksin. Siinä arjen pyörteessä, vaipparallin, pyykkivuoren, sosetehtailun sekä esikoisen sinne tänne kuskailun lomassa ei jää aikaa miettiä olevansa yksinäinen. Vaikka olisihan se mukavaa, kun olisi sellainen mammakaveri, jos toinenkin jonka kanssa lähteä vaikkapa vaunuttelemaan. Liian usein kuitenkin jo nykyiset ystävät saavat kuulla siitä, että nyt ei ehdi tai on sitä tätä ja tuota vielä tekemättä ja huomenna aikainen aamuherätys päiväkotiin viemisten muodossa.

Toisinaan todella kaipaan sitä yksin olemista. Jotain niin yksinkertaista kuin, että saisin siivota ja laittaa ruoan tyhjässä kodissa ilman lukuisia keskeytyksiä. Istua kerrankin koneelle kirjoittamaan ja purkamaan ajatuksia. Olemaan ja möllöttämään, olla tekemättä yhtään mitään. Ilman omantunnon tuskia. Ilman tunnetta, että olen jollekin jotain velkaa, jos istun hetken tässä. Tämäkin postaus on kirjoitettu monissa pienissä osissa pitkin päivää kännykällä, pienen nukkuessa ja ajatuksen katkeillessa sekä illalla muiden nukkuessa, kun silmät jo painuvat puoliksi kiinni.

Ja sitten kun kerrankin lähden yksin esimerkiksi niinkin pitkälle kun lähikauppaan, ihmettelen jo pelkästään sitä kävelemisen helppoutta. Näinkö helppoa tämä onkin? Ei ketään mukana raahattavaa taikka ketään jolle neuvoa olla juoksematta autotielle. Voisinpa jopa hypähdellä ihan vain sen helppoudesta. Sitten juoksenkin jo kotiin päin. Ihan niin kuin poika tai pojat nyt ei pärjäisi hetken isänsä kanssa.. mutta entä jos pienimmän nälkä iskee juuri kun olen poissa tai jos poika kerkeää kierähtämään hoitopöydältä.. Ei, en osaa olla ilman häntä - hän kyllä varmasti ilman minua.

6 kommenttia:

  1. Tuttuja fiiliksiä! Mä aina yritän muistaa ajatella, että nämä vuodet on todella ainutlaatuisia ja yllättävän pian jo ohi. Ei mene montaa vuotta, kun lapsilla alkaa olla jo omia menoja, ja äidin seura ei enää olekaan se ykkösjuttu. Se ajatus auttaa vähän jaksamaan. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ihan samaa mieltä tuosta, että nämä vuodet ja hetket ja tämä pikkulapsiaika on ihan liian pian ohi ja se vain itselle lisää "tuskaa". Toisaalta haluaisin juurikin sitä omaa aikaa edes hetken ja toisaalta taas viettää näiden kahden kanssa sen ihan jokaisen hetken. Mutta niin kuin joku viisas (neuvolan täti) kerran sanoi, se oma-aikakin on jotain mitä ihan itse täytyy itselle järjestää. Miten se onkin välillä niin vaikeaa?

      Poista
  2. No mä olisin voinut kirjoittaa tämän postauksen,sen verran tuttuja ajatuksia. Mulle välillä kaveritkin kuittailee, että oon harvinaisen kiireinen kotiäiti:) Koko ajan vaan on jotain tekemistä ja touhuamista.
    Ja ihan samasta mäkin haaveilen. Kun sais siivota ihan yksin ja vielä ehkä jopa nauttia siististä kodista edes sen puoli tuntia. Tai kun sais kattoa vaikka telkusta jonkun ohjelman keskeytyksettä alusta loppuun.

    No kyllä se aika sieltä vielä tulee, eikös?!
    Tsemppiä!!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tästä jotenkin niin ristiriitaiset ajatukset, että jo ajattelin ettei varmaan kukaan tajua mitä ajan takaa. Mutta ehkä kuitenkin moni äiti painii samojen kysymysten äärellä. Arjen tasapainoilustaha tässä on kuitenkin kyse ja kyllä niitä pieniä omia hetkiä päivän saa mahtumaan, kunhan itse osaisi pitää niistä kiinni ja vielä tosiaan tulee varmasti aika, kun tämäkään äiti ei enää tiedä minne tuhlaisi kaiken energiansa :D

      Poista
  3. Juu tiedän, ihan sama fiilis! Toisaalta haaveilen, että mies veisi tytöt vaikka puoleksi päiväksi jonnekin ja saisin olla kotona ihan yksin, mutta toisaalta en sitten oikein halua lähteä lähikauppaankaan ilman lapsia. :D

    VastaaPoista