perjantai 17. helmikuuta 2017

viime aikoina


Mitäs meille? Täällä ollaan viimeisten viikkojen aikana sairasteltu, paikkailtu tavaroita ja suunniteltu tulevaa. Ensin nousi Maxilla kuume ja sen jälkeen meistä jokainen sai taudista osansa. Mini raukkakin sairastui ensimmäistä kertaa ja viime perjantain ja lauantain välisenä yönä nousi sitten aika korkea kuumekin. Kuumeesta huolimatta pieni jaksoi onneksi syödä hyvin ja vaikutti muuten hyvävointiselta. Yksin pieni ei kuitenkaan tuntunut viihtyvän yhtään ja sitteriin tai leikkimatolle jouduttuaan aloitti heti kitinän. Sylissä liikkeessä oli kaikista parasta ja vaikka toinen kipeä olikin niin hän tuttuun tapaan jaksoi hymyillä hassuille jutuille. Samaan aikaan miehelläkin alkoi joku manflu. Ei vaan, selvästi toinen oli ihan tosi kipeä. Tuntui kyllä jotenkin niin kummallisen tutulta herätä yöllä sen kymmenen kertaa, jos ei enemmänkin. Onneksi kuitenkin näin mentiin vain yksi yö ja kun pienen kuume laski yötkin rauhoittui.

Viikko siinä meni, että oltiin taas kaikki entisissä voimissa. Tällä viikolla ollaankin taas päästy arkeen kiinni. Eilen kului päivä Minin maitoaltistustesteissä ja koska sieltä ei aivan vielä saatu varmuutta asiaan jatkuu altistus kotona. Sain luvan ottaa taas maitotuotteet ruokavalioon ja arvatkaas vaan mikä lähti kaupasta ensimmäisenä mukaan? - Niin se sininen tietysti! Mutta se maito.. miten pahalta se sitten näin pitkän tauon jälkeen kahvin kanssa maistuikaan. Onneksi on kauramaitoa vielä kaapissa.

Tulipa tuossa myös myytyä kamera, jonka kanssa oli kuljettu tiiviisti yhtä matkaa pari vuotta. Kamera oli ensimmäinen järjestelmäkamerani ja noiden kuluneiden vuosien ajalta kameraan oli tallentunut reilu 12000 kuvaa. Onnistumisia ja epäonnistumisia, mutta etenkin opittua! En myynyt kameraa, sillä että kuvausinto olisi hyytynyt, vaan sillä että innostus valokuvaamiseen ja sen oppimiseen on vain entisestään kasvanut. Seuraavaksi hankintalistalla onkin täyskennoinen kamera, Canon sekin ehdottomasti.

Näiden kuluneiden viikkojen aikana on myös ollut hyvin aikaa pakata. Olenkin huomannut hyväksi tavaksi pakata pari laatikkoa päivässä, eipähän tule viime hetken paniikkia ja muuttopäivänä saa sitten vain kantaa tavarat uuteen osoitteeseen. Toisaalta vauvan kanssa pakkaaminen tuskin muuten edes onnistuisikaan. Ensi viikonloppuna sitten muutetaan!

2 kommenttia:

  1. Onneksi voitte jo kaikki taas hyvin.
    Tsemppiä pakkaushommiin ja mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kyllä ollut hirveästi liikkeellä kaikenlaisia viruksia mm. noroa, mutta meillä ei tainnut onneksi sitä tämä olla. Kiitos ja kivaa viikonloppua myös sulle sinne!

      Poista