keskiviikko 31. elokuuta 2016

materialismionnellisuutta


Elokuun viimeistä viedään. Tänään onkin ollut poikkeuksellisen kaunis ja aurinkoinen päivä. Tosiasia kuitenkin on, että kesä on lopuillaan ja väistyy pian syksyn tieltä. Meidän kesä oli onnistunut, vaikka ihan kaikkea suunniteltua reissua ei pystytty tekemäänkään ja kyllä lähestyvää syksyä onkin jo odotettu monestakin syystä. Eniten olen odottanut pitkiä vaunuretkiä kirpakassa syyssäässä, kellastuneiden lehtien kahistessa jalkojen alla - muhkeisiin neuleisiin ja kaulahuiveihin kietoutumista. Sitä, että mahdun taas omiin vaatteisiini ja pääsen pitkästä aikaa ostamaan myös itselle jotain sopivaa päällepantavaa.

On sentään jotain mitä voi hankkia vaivatta turvonneesta olomuodosta huolimatta. Nimittäin aina mukana kulkenut käsilaukku kaipasi jo uudistusta. Se alkoi jo sisuksistaan rispaantua, joten tällä kertaa toivoin laukun olevan myös sisäpuolelta nahkaa. Uusi laukku on juuri sopivan kokoinen arkikäyttöön. Sisältä löytyy pari pientä taskua, mutta muuten se on tilaa täynnä - juuri niin kuin toivoin.

Viimeksi en kokenut tarvitsevani hoitolaukkua ollenkaan, koska kaikki tarpeellinen kulki mukana tilavassa käsilaukussa. Ainakin, kun pakkasin sairaalakamat vaunujen mukana tulleeseen hoitolaukkuun se ei kyllä vaikuttanut sellaiselta, että haluaisin sitä päivittäin mukanani kantaa leveän ja ylipitkän olkahihnan sekä turhan ison kokonsa vuoksi. Etukäteen en siis lähtenyt erillistä hoitolaukkua ostamaan, mutta arki näyttäköön tuleeko varsinaiselle hoitolaukulle vielä tarvetta. Ehkäpä ne pari vaippaa ja tuttipullo kulkisi mukana tässäkin.

maanantai 29. elokuuta 2016

vähiin käy

Ei en ole synnyttänyt, en synnärillä, enkä edes matkalla synnärille, vaikka hiljaiseloa täällä on pitänytkin. Vähiin kuitenkin käy, vaikkei just nyt tunnu siltä. Väsymystä ja odottelua sekä odotteluun väsymistä ilmassa. Tällä hetkellä viikkoja on kasassa 39 + 2 ja tämän viikon lauantaille on bebe laskettu syntyväksi. Tuo ajankohta olisikin ihan täydellinen aika syntyä ajatellen esikoisen hoitojärjestelyjä. Olenkin alkanut keskustelemaan Minin kanssa, josko hän vaikka alkaisi perjantaina tulemaan niin olis aika bueno. Tuosta alkaisi äitini viikon mittainen loma, joten Maxin hoitopaikan kanssa ei tulisi ongelmia. Jos kuitenkin mennään kaksi viikkoa yliajalle, niin toivon todella, että päästäisiin sitten myös kotiutumaan mahdollisimman pian. Mies, kun ei töiltään pysty poikaa kokopäiväisesti hoitamaan, kun tuuraajaa ei ole eikä hommat voi jäädä seisomaan - näitä yrittäjyyden varjopuolia.

Olo on ollut nyt viimeisten viikkojen aikana ihmeen hyvä. Harjoitussupistuksiakin on ollut oikeastaan vähemmän kuin koko raskauden aikana. Ainut mikä aiheuttaa tukalaa oloa on vauvan jatkuva mahan läpi vänkääminen. Mini möyryää mahassa työntäen itseään kylkiluita kohden ylöspäin ja takapuoltaan mahan läpi. Tämä näkyy mahassa selvästi toispuoleisena möykkynä ja saa aikaan äidillä irvistelyä ja hengen haukkomista, kun tuntuu että happi loppuu. Ei siis merkkejä kiinnittymisestä, mutta näin toista odottaessa, kai aika tyypillistä, että kiinnittyminen saattaa tapahtua vasta synnytyksen käynnistyessä.

kuva rv 38 +1
Tän hetkinen olotila on jotenkin niin poikkeuksellisen zen, että se ihmetyttää itseänikin. Ehkä se johtuu siitä, ettei musta yhtään tunnu siltä, että lähtö kolkuttelisi ovella. Henkisesti olenkin ennemmin valmistautunut siihen, että yli mennään ja heittämällä. Kyselyjä, kun tulee päivittäin. Jo pelkästään siitä, että soitan jollekin ensmmäinen kysymys on joko lähdet synnyttämään? Tai joko sä oot synnyttänyt? Ai, et vieläkään? Samat kysymykset odottavat tietysti, jos en olekaan heti kerennyt vastata puheluun. Kun laskettupäivä koittaa taidan hyllyttää kännykän ja etsiä sen käsiini vasta, kun H-hetki on käsillä. Tosin ei noilta kyselyiltä voi välttyä edes poikaa päiväkodista hakiessa, eikä varmasti naapuritkaan unohda tehdä ohimennen tilannekatsausta.

Joka tapauksessa odotan tulevaa synnytystä levollisin mielin. En pelkää niin kuin edellisellä kerralla. En halua tuhlata aikaa negatiivisille ajatuksille ja käyttää raskauden loppuaikaa miettien, mikä kaikki voikaan mennä pieleen. Tällä kertaa uskon, että kaikki kyllä järjestyy tavalla tai toisella ja menee hyvin, koska tällä kertaa mä haluan uskoa niin. 

tiistai 23. elokuuta 2016

nimipoliisista päivää

Myönnän että olen yhden sortin nimipoliisi. Vain hyvin harvat nimet miellyttävät niin että voisin kuvitella antavani sen lapselleni. Lapsen nimeäminen on itselle niin tärkeä asia, etten voisi kuvitellakaan tilannetta, jossa vain mieheni olisi nimeä päättämässä. Toisaalta en kyllä voisi nimetä lasta niin, ettei se lapsen isää miellytä. Silti täytyy sanoa, että minä olen se joka sanoo viimeisen sanan.

Esikoisen etunimi oli mulla ollut valmiina jo jostain teiniajoista lähtien. Se oli ainut pojannimi josta pidin niin paljon, että pystyin kuvittelemaan antavani sen pojalleni, jos joskus saisin pojan. Mieli ei muuttunut edes pojan synnyttyä. Hän oli aivan nimensä näköinen ja pojan isälläkään ei ollut mitään nimeä vastaan. Päinvastoin se oli heti varma valinta. Muistan yhä myös miehen ehdottamat nimet, vaikka edes mies ei niitä itse muista ehdottaneensa. Ehkä me siis päädyttiin yhdessä oikeaan nimeen.



Esikoisen toinen nimi aiheutti enemmän päänvaivaa. Pyöriteltiin paria vaihtoehtoa mielessä ja melkein jo tehtiin päätös, mutta koska nimi ei ollut anopin mieleen päätimme miettiä uudemman kerran - vaikken yleensä lapsen nimeä pohtiessa laittaisi niin paljon painoarvoa muiden mielipiteille. Nyt jälkikäteen ajateltuna onneksi mietimme vielä, sillä poika sai nimen joka tuntuu yhä siltä ainoalta ja oikealta. Esikoisen toinen nimi kulkee sekä minun että mieheni suvussa (nimenomaan toisena nimenä) ja ensin olin sivuuttanut nimen juuri tuon takia, mutta sitten mietin että sehän on oikeastaan vain hyvä asia ja rakastuin nimeen täysin.

Syyskuussa syntyväksi odotetun pikkuveljen nimipohdinnat ovat myös olleet koko raskauden ajan käynnissä. Silti alusta asti vain kaksi nimeä on tuntunut niiltä oikeilta. Ensimmäisenä ja tärkeimpänä kriteerinä etunimeä pohtiessa pidin sen helppoa lausumista ja kirjoittamista, sillä vaikka poikien sukunimi kirjoitetaan samalla tavalla kuin lausutaan saa sen joka kerta tavata kirjain kirjaimelta. Toiseksi tietysti sitä, että se sopii sukunimen kanssa. En oikeastaan halunnut poikien nimien alkavan samalla alkukirjaimella, enkä liian samankaltaisia, mutta tietyllä tapaa kuitenkin yhteen sopivat nimet eli ei liian eri maailmoista. Sivuutin myös nimet, joista pidin mutta joista helposti pystyi vääntämään ei niin kivoja "lempinimiä". Minusta nimen täytyy olla sellainen, että se sopii pienelle pojalle, mutta myös sitten kun se pieni poika ei ole enään niin kovin pieni vaan kasvanut aikuisen mittoihin.

Alunperin eteiseen hankkimani Dropit - koukut päätyivät nyt makkarin seinälle pinnasängyn viereen
Alusta asti mielessäni pyörinyt etunimi on kuitenkin sen verran yleinen, että se sai minut pohtimaan ja vertailemaan sitä yhä uudestaan ja uudestaan ja pyörittelin samalla mielessäni ihan jokaista vastaan tullutta nimeä. Olenkin varmasti kahlannut läpi koko netin nimilistat ja kalenterit eri maiden kohdalta, mutta ei. Niistä ei vaan mikään oikein ole kolahtanut. Sitten mietin olisiko se nyt niin kamalaa, vaikka nimi yleinen onkin. Jos tuttavapiiristä ei kuitenkaan löydy ainuttakaan samannimistä, mutta nimi kulkee kuitenkin suvussani toisena nimenä. Mitään tekemällä tehtyä kovin erikoista nimeäkään en voisi lapselleni kuvitella. Kaikki nimet joita mielessä pyörittelin olivat myös aika klassisia ja kansainvälisiä nimiä. Nyt luulen, että varmuus nimestä on syntynyt. Niin etunimi kuin pojan toinen nimi tuntuvat löytyneen. Vaikka lopullista päätöstä ei olekaan tehty, myös mies vaikutti olevan nimeen alustavasti myöntyväinen.

Nimeä pohtiessa tärkeintähän on, että lapsen nimi on vanhemmille mieleinen, mutta yhtä tärkeää on muistaa että lapsi kantaa nimeään koko loppuelämänsä.

perjantai 19. elokuuta 2016

lähtövalmiina - vauvan kotiintulovaatteet

Nyt on sairaalakassi vihdoin saatu pakattua loppuun, vauva on täysiaikainen ja lähtö voi tulla hetkenä minä hyvänsä. Kotona on kaikki valmista ja pikku hiljaa tuntuu, että sitä on itsekin henkisesti sekä fyysisesti valmis tulevaan koitokseen (niin valmis kuin siihen nyt ikinä voi olla).

Sairaalaa varten pakkasin mukaan kaksi eri kassia. Toiseen kaiken itselle tarpeellisen ja toiseen vauvan kotiintulovaatteet, jotka mies saa sitten tuoda kaukalon mukana kotiinlähdön koittaessa. Itselle pakatut tavarat pysyivät vielä järkevissä mitoissa. Mukaan tuli pakattua mm. vaihtovaatteita, hygieniatarvikkeita, imetysliivit ja liivinsuojia sekä babybelt. Kännykän, laturin ja neuvolakortin heitän laukkuun vielä lähdön koittaessa. Voisihan laukkuun vielä jotain pientä syötävääkin pakata. Tosin niitä nyt saa mies tuotua osastolle vaikka jälkikäteenkin, jos siltä tuntuu.



Minille tuli pakattua vaatetta ehkä vähän liiankin kanssa. Sää on nyt viime aikoina osoittautunut kuitenkin niin arvaamattomaksi, että pakkasin mukaan kolme eri pukua. En voi käsittää miten yhdessä hetkessä sataa vettä ja tuulee niin, että tukka lähtee päästä ja hetken päästä taas aurinko paahtaa niin, että hyppelen kotona pelkissä alusvaatteissa kun on niin kuuma! Ja minä kun olin ajatellut tämän ulkopukeutumisen helpoksi - syntyisihän Mini syksyllä. En ollut sitten kuitenkaan ajatellut, että elo-syyskuun vaihteessa saattaa olla vielä hyvinkin lämmintä.. niin tai sitten ihan jäätävän kylmä.

Fleecehaalari - Jacky Baby

Mukaan päätyivät siis ohut collegepuku, jos lämpötilat huiteleekin kotiintulo hetkellä +20 asteessa, fleecepuku +15 keleille ja sitten vielä varuilta vähän muhkeampi vanupuku jos keli tuntuu tästä vieläkin viileämmältä. Ulkopuvun alle valikoitui raidallinen kietaisubody kokoa 56, valkoiset housut kokoa 50, parit sukat ja pari ohutta puuvillapipoa. Näiden lisäksi pakkasin mukaan kevyen viltin, fleecepipon ja kahdet tumput, niin saa sitten niidenkin kanssa valita sään mukaan sopivat. Vähemmälläkin varmasti pärjäisi, mutta onpahan nyt sitten valinnanvaraa. Eivätkä nuo pikkuruiset vaatteet paljoa tilaa vie!

Collegepuku - Hilla Clothing // Vanupuku - Newbie

Vielä ei ole ilmaantunut minkäänlaisia merkkejä lähestyvästä synnytyksestä, jos nyt näitä harjoitussupistuksia ei lasketa. Enkä minä ainakaan osaa niitä laskea, sillä eiväthän ne tähänkään mennessä ole ennakoinut yhtään mitään, joten siis vielä odotellaan ja odotellaan. 

keskiviikko 17. elokuuta 2016

instagram

Osa on ehkä jo saattanut huomatakin blogin sivupalkista löytyvän uuden gadgetin. Uuden älykkäämmän puhelimen myötä tein siis paluun instaan, joten blogi löytyy nyt myös Instagramista. Instagramista löytyy tuttuja kuvia blogista, mutta lisäilen sinne kuvia myös meidän ihan jokapäiväisestä elämästä. Instagramia pyrin päivittelemään vähintään kerran päivässä. Meidät löydät sieltä nimellä @heijastumia. 

Löytyykö sulta insta - tiliä? Vinkkaa ja linkkaa alle!

tiistai 16. elokuuta 2016

viedään se sirkukseen

Elämä viisivuotiaan pojan matkassa on välillä yhtä sirkusta - sohvalla hyppimistä, jumppapallon päältä sohvalle sinkoamista, päällä seisomista ja ihan muuten vaan sinkoilemista.. Energiaa tuntuu olevan kuin pienessä kylässä ja ehkä luulisi, että se kuluisi kun on käyty ulkona heittämässä pari rundia talon ympäri, kiipeilty ja potkuteltu niin ehei! Tämä meidän viisivuotias on selvästi sellainen liikkeestä latautuva malli joka tuntuu saavan siitä vain lisää virtaa. Mieleen alkaa hiipumaan ajatus viedä poika sirkukseen ja jättää sinne.

No ainakin tunniksi pariksi.

Siitäpä se ajatus sitten lähti ja Max aloitti uuden sirkusteluharrastuksensa Jyväskylän sirkuskoululla. Poika on ollut mukana 4-12 vuotiaiden lasten ohjatussa ryhmässä, jossa harjoitellaan mm. motorisia taitoja ja fyysisiä ominaisuuksia ikäryhmälle ominaisesti leikin avulla, parkourin ja sirkuksen lajinomaisin harjoittein. Sen lisäksi että harrastus on ollut hyvä tapa purkaa loputonta energiaa, harjoituksissa oppii myös ryhmässä toimimisen pelisääntöjä sekä toisten kannustamista ja huomioon ottamista.

Mitä nyt olen päässyt perille niin tunneilla hypitään mm. trampoliinilla, edetään telineitä pitkin ja roikutaan köysissä. Vapaavuorolla poika viilettää menemään omalla tyylillään patjoja ja telineitä pitkin kuin tuulispää vauhdikkaine ilmakuperkeikkoineen. Uusi sirkusharrastus on ollut alusta asti pojan ja isän yhteinen juttu, kerran vain olen ollut mukana seuraamassa menoa. Kovasti kyllä minunkin osallistumista kyseltiin. Pokka ei ihan pitänyt, kun kuvittelin miten roikkuisin valtavan mahani kanssa ylösalaisin köysinaruista. Juu ajatuksena oikein hauska, mutta käytännössä en tiedä mitenkä tuo oikein onnistuisi. Vielä on menossa kahden viikon ilmainen kokeilujakso, mutta ainakin poika on ollut uudesta harrastuksesta niin mielissään, että kokeilujakson loppuessa hankitaan harjoittelupassi.

lauantai 13. elokuuta 2016

vauvansänky

Enää en malttanut olla petaamatta vauvansänkyä valmiiksi. Ihan täpinöissäni olen odotellut viikkojen vaihtumista, että pääsen laittamaan sänkyyn pienet lakanat unikavereineen pientä odottamaan. Ajoissa ehkä olen vieläkin, mutta on niitä vaan niin ihana ihastella. Alunperinhän olin ajatellut hankkivani ensin sellaisen vanhempien sänkyyn kiinnitettävän sivuvaunusängyn. Ajatuksena, että mm. yösyötöt helpottuisivat. Mietin pitkään sängyn todellista tarpeellisuutta, sillä olihan esikoisen pinnasänky vielä tallessa varastossa.


Mietin, että jos sivuvaunusänky mahdollistaisi edes parin kuukauden paremmat unet, niin se on sen arvoinen ja laitoin sängyn lopulta tilaukseen. Olin jotenkin niin vakuuttunut siihen, että sänky sopii minkä tahansa sängyn kanssa, etten sängyn leveyden ja pituuden lisäksi tajunnut huomioida ollenkaan sängyn korkeutta. Olihan meillä ihan tavallinen parisänky tai niin ajattelin.

Sänkymme vaan sattuu itseasiassa olemaan normaalia korkeampi jenkkisänky. Siispä tämä sivuvaunusänky näytti sänkymme vierellä naurettavalta. Eikä se ollut vääränlainen tietysti vain ulkonäkönsä puolesta vaan sänky oli auttamatta liian matala ollakseen sivuvaununa meidän sängyssä. En muista milloin olisin tuntenut viimeksi itseni niin hölmöksi ne miniatyyri sängynpalaset käsissäni ja juu palautukseen meni.

Esikoisen pinnasänky pääsi siis uusiokäyttöön. Se oli säilynyt hyvin varastossa muutamaa pientä kolhua lukuunottamatta. Tunnearvon vuoksi olin sängyn yhä säilyttänyt ja olipahan nyt yksi hankinta vähemmän. Sänky tuli sijoittaa kiinni meidän parisänkyyn, sillä vieressä olevan ikkunan alla on patteri, jonka kuumetessa en sen eteen sänkyä viitsi sijoittaa. Vaikka sivuttain sänky ehkä sopisikin huoneeseen visuaalisesti paremmin.

Tuon pilvimobilen löysin kerran kirppiskierroksen päätteeksi. Se oli kauniisti paketoitu sellofaaniin ja selvästi jonkun itse tekemä. Tälläinen olisi ollut varmasti mielenkiintoista itsekin väkerrellä, mutta kun se sattui eteen vaivaisen (3e) hintaan lähti se mukaan. Säästinpähän tässäkin ainakin hermojani - mun ompelutaidot huomioiden. Esikoisellle nimitäin ompelin kaikkea uudinverhosta lähtien ja vaikka lopputulos oli ihmeen hyvä, siinä projektissa ei kyllä kirosanoja säästelty.


Vauvanhuopa - Vinter&Bloom Grace
Siinä ne nyt odottaa nukkujaansa.

keskiviikko 10. elokuuta 2016

kirppislöytöjä - jokaiselle jotakin

Nyt loppuraskauden ja viimeisten viikkojen pyörähtäessä käyntiin olo on hieman helpottunut, sillä supistelut eivät vaivaa enään siinä määrin kuin aikaisemmin. En ole varma johtuuko siitä, että niitä stressaa vähemmän vai onko ne oikeasti vähentyneet. Joka tapauksessa on kiva, että viime aikoina on päässyt enemmänkin liikkumaan ja mm. taas kiertelemään kauppoja ja kirppiksiä.

Kuvissa viime päivien kirppislöytöjä. Itselle Vilan pitkähihainen pitsimekko vitosella. Maxille Pomp de Luxin harmaa collegehuppari neljällä eurolla ja Minille neulehuppari ja nallepipo molemmat euron kipale. Kaikki kuin uusia ja ylipäätänsä jos kirpparilta tulee jotain vaatetta ostettua, on sen minusta oltavakin. Kulahtaneista ja nukkaisista vaatteista en ole valmis maksamaan mitään. Nämä kaikki lähtivät mukaan siis kympillä. Aikas hyviä löytöjä minusta!

maanantai 8. elokuuta 2016

bloginimet


En olekaan koskaan täällä blogissa paljastanut pojan nimeä. Hän on alusta asti kulkenut blogissa vain etunimensä ensimmäisellä kirjaimella. Poika ja syyskuussa syntyvä pikkuveli eivät tule jatkossakaan esiintymään blogissa omilla nimillään, mutta mietin että jonkinlaiset bloginimet veljeksille olisi kiva olla.

Isoveli ja pikkuveli, esikoinen ja kuopus - näillä nimityksillä he tulevat varmasti blogissa mainituiksi. Tämän lisäksi meidän isompi poika kulkee blogissa jatkossa nimellä Max ja syyskuussa syntyväksi odotettu pikkuveli taas nimellä Mini.

keskiviikko 3. elokuuta 2016

äitiyslomalla


Lauantaina alkoi virallinen äitiysloma. Ei tämä tietysti eroa oikein mitenkään tätä edeltävästä arjesta. Onhan tässä lomailtu jo toukokuusta alkaen, mutta on tämä kuitenkin taas yksi etappi lisää raskauden saralla. Tällä hetkellä meneillään on viikko 36 ja olen jo alkanut laskemaan päiviä. Ajatella enää viikko ja vauva onkin valmis tulemaan minä hetkenä hyvänsä! Ja jos minulta kysytään saisi kyllä jo tullakin.

Nimittäin harkkasuppparit ovat pysyneet entisellään ja niitä tulee yhä useita päivän mittaan. Onneksi ruvetaan jo olemaan hyvillä viikoilla ja jos Mini päättäisi nyt syntyä ei sitä enää esteltäisi. Neuvolassa kuitenkin muistutettiin, että usein koko raskauden ajan supistelleista joutuu kuitenkin odottelemaan loppu vaiheessa vauvan syntymää ihan viimeisille viikoille asti. No jos edellistä kertaa muistellaan näin siinä voi hyvin käydäkin. Monesti joudun päivän mittaan huilailemaan ihan vaakatasossa. Se on oikeestaan ainut asento missä supistelu helpottaa. Väsymys on tullut viime aikoina niin tutuksi, ettei siitä jaksa enään oikeastaan edes mainita.

Ensi viikosta alkaen totuttu arki kuitenkin taas vähän muuttuu pojan aloittaessa päiväkotiarjen. Vastassa on tuttu päiväkoti ja tutut kuviot muuten, mutta M siirtyy isompien puolelle ja tulee olemaan jatkossa päivähoidossa puoli päiväisenä. Nähtäväksi jää helpottuuko arki tätä myötä vai tuoko se vain aikaisten aamujen muodossa lisää haasteita. Mutta eiköhän me saada arki taas rullaamaan, pientä totuttelua se vain vaatii.

Viikon takaisella neuvolakäynnillä ihmeteltiin sf-mittaa, joka ei ollut muuttunut viime mittauskerrasta mihinkään. Terveydenhoitaja epäili sen johtuvan vauvan pyörähdyksestä perätilasta raivotarjontaan. Tänään sitten tarkisteltiin mittaa uudemman kerran ja aiemmin yläkäyrällä huidellut mitta jatkoi nyt kasvuaan keskikäyrän tuntumassa ihan niin kuin pitääkin. Vauvaa on veikkailtu vielä siroksi, niin kuin esikoistakin, mutta jos Mini päättää pysyä kyydissä viimeisille viikoille asti, niin olen aika varma, että syntymäpainoksi kerkiää tulemaan taas yli neljä kiloa. Jostakin syystä on mennyt vähän usko näihin kokoarvioihin.

Tänään äitini tullessa käymään kahviteltiin jälkikäteen nimipäivieni kunniaksi ja sain hyvän syyn leipoa pitkästä aikaa mustikkapiirakkaa kermaviilillä. Ohjeena käytin tätä reseptiä. Tämä on vaan aina yhtä hyvää!