perjantai 29. huhtikuuta 2016

hauskaa vappua


Täällä ollaan tänään otettu jo pieni varaslähtö vappuun, melkein itse tehtyjen munkkien ja muiden vappuherkkujen muodossa. Juhlittiin nimittäin pienimuotoisesti miehen syntymäpäiviä perheen ja muutaman ystävän voimin. 

Huomenna sitten hurjastelemaan tukkaputkella tivoililaitteisiin. Tosin minä taidan mahani kanssa pysytellä visusti maankamaralla ja vilkuttelen äidin ylpeyttä täynnä laitteissa kieppuvalle rohkealle pikkupojalle. Hauskaa Vappua siellä jokaiselle!

tiistai 26. huhtikuuta 2016

rakenneultra

Jo yli puolessa välissä mennään! Ja nyt myös jännityksellä odotettu rakenneultra on takanapäin. Ultraan astelin jännittävän odottaviin tuntein. Tällä kertaa jännitin enemmän kuin esikoisen aikaan, ehkä siksi että olin muiden kokemuksista viisastunut ja tajunnut ettei todellakaan voinut pitää itsestään selvänä että kaikki olisi hyvin. Jännitin myös sitä, että jos jokin olisi vialla kuulisin sen yksin. Mies ei nimittäin töiltään päässyt osallistumaan ultraan.


Rakenteita tutkailtaessa oli mahassa jatkuvasti kova meno päällä. Näytöltä näkyi miten pieni siellä kääntyili, heilutteli käsiään, hieroi silmiään ja potki ultra-anturia niin voimakkaasti, että kätilökin tunsi sen ultratessaan. Ultrassa näytti olevan kaikki niin hyvin kuin tällä hetkellä voi olettaa. Ja saatiinhan me veikkaus myös sukupuolesta! Tai oikeastaan jo toinen veikkaus ja molemmat yhtä vahvasti samalla kannalla. Ja yksiinhän nuo menivät tällä kertaa myös omien tuntemuksien kanssa. Äidinvaistoako vai silkkaa sattumaa? Ehkä vähän molempia.

Mullahan oli siis jo toissa viikkona ylimääräinen ultra, jossa varmisteltiin supistelujen vuoksi, että kaikki on kunnossa. Esikoisen raskauden rakenneultrassa jäi sukupuoliasia täysin arvoitukseksi, vaikka niin kovasti olisimme halunneet tietää. Siispä tälläkin kertaa uteliaisuus voitti ja ajattelin jo ennen rakenneultraa kysäistä josko näkyisi kumpi hän on. Ja näkyihän se!
 
Eli hyvin todennäköisesti meille on ensi syksynä syntymässä toinen POIKA! Nyt voikin sitten valmistautua elämään kahden pojan äitinä. Hurjaa! Isoveli ja pikkuveli. Mun pojat ♥︎

torstai 21. huhtikuuta 2016

kuvat keittiön pöydällä

Jono mustavalkoisia kuvia keittiön pöydällä. Pieni pyöreä masu, pienen pienet sormet ja pikkuruinen nenä. Joko arvaat?
Niin siinä kävi, että löysin itseni uuden vuoden aattona tuijottamasta kahta maagisen punaista viivaa. Kyllä, jos kaikki menee hyvin on meitä ensi syksynä neljä!

Jotenkin tämä raskausaika on hujahtanut eteenpäin ihan hurjan nopeasti ja viikkojen eteneminen tätä tahtia on yllättänyt itsenikin. Ja niin kuin alemmasta kuvasta näkyy on maha jo huomattavasti pyöristynyt. Mahan kasvuvauhti on ollut ihan eri luokkaa kuin esikoisesta. Silloin näillä samoilla viikoilla ei vauvamahasta ollut merkkiäkään, mutta niinhän se taitaa toisen raskauden kohdallla mennäkin. Nämä kuvat saimmekin jo muutama kuukausi sitten (Onko siitä todella niin kauan?) ja oikeastaan jo ihan pian pääsemme taas pientä kurkkimaan. Nyt mennään siis jo raskausviikolla 20+5! Seuraavaksi onkin luvassa rakenneultra.

Vointi on ollut koko raskauden ajan suhteellisen hyvä. Alkuraskauden pahoinvointikaan ei ollut satunnaista etovaa oloa kamalampaa. Uutena itselle on tullut jo varhain alkaneet selkä- ja liitoskivut sekä harjoitussupistukset, (joita en sellaisiksi aluksi osannut tunnistaakan), ovat nyt viime aikoina lisääntyneet. Viime viikolla olikin "ylimääräinen" ultra noiden supistelujen vuoksi. Kaikki näytti kuitenkin olevan kunnossa ja saimme myös aika vahvan veikkauksen sukupuolesta! Sen olemme kuitenkin ajatelleet paljastaa kaikille rakenneultran jälkeen. Ja vaikka veikkaus sukupuolesta saatiinkin jo, niin tuleva ultra jännittää muilta osin.. Se onko kaikki kunnossa ja niin kuin pitääkin.

M on ollut kiinnostunut kaikesta vauvaan liittyvästä ja toisinaan tulee silittelemällä masua ja antaa pusuja vauvalle. Yksi ilta kysyinkin odottaako hän jo kovasti vauvaa. Siihen hän tokaisi " Joo niin paljon, että halkeen!" Mikä ihana isoveli toisesta on jo kovaa vauhtia kasvamassa! Ja minä halkean onnesta! ♥︎

tiistai 19. huhtikuuta 2016

muuttoja ja muutoksia

Mitä meille oikeastaan kuuluu? Viime syksynä se taisi olla, kun viimeksi tänne kuulumisia kirjoittelin, joten onhan tässä muutama asia muuttunut.

Osa varmaan muistaakin meidän kodin etsintä haaveet. Sitä on odotettu! Mietitty ja odotettu. Etsitty omaa ja löydetty. Otettu takapakkia ja etsitty lisää. Kuitenkaan juuri sitä oikeaa löytämättä. Oman asunnon etsimistä varjosti myös koko ajan epäilys edellisen asunnon kunnosta. Sitten vain entisestään varmentui, että sisäilmaongelma oli todellinen. Itse, kun olin alusta asti ollut sitä mieltä, ettei asia ole sellainen, jonka kanssa tarvitsisi jäädä arvailujen varaan. Terveys on kuitenkin asia, jonka kanssa ei kannata leikkiä.



Meidän poika oli kolmeen ikävuoteen saakka allergiaton. Sitten niitä alkoi ilmenemään toinen toisen perään ja lopulta ruoka-aine allergioita huomattiin olevan seitsemän sekä hänen altistuneen monelle eläin- ja siitepölylle. Jos näistä asioista jotain tiedän niin ainakin sen, että allergioiden odotetaan lievenevän lapsen täyttäessä kolme. Meillä ne puhkesivat tuolloin. Väkisinkin alkaa miettimään edellisen asunnon sisäilmaongelman vaikutusta pojan allergioiden kehittymiseen. Takana on allergioiden vuoksi pari sairaalareissua, joista selvitty hyvän hoidon ansiosta säikähdyksellä. Allergialääkkeet kulkevat aina mukana ja elämä jatkuu, tosin ei aivan entisellään.

 Pitkän kädenväännön jälkeen myös mies ymmärsi, miten vakavasta asiasta on kyse ja viimein löysimme kodin, jossa varmasti viihdymme siihen asti, että löydämme etsimämme. Sen jota voi kutsua omaksi. Kun edellisen kodin ovi viime syksynä painettiin kiinni viimeistä kertaa, olin todella helpottunut ja voin vain huokaista helpotuksesta, ettei kyse ollut omasta. Sääliksi käy vain niitä, jotka samaan loukkuun joutuvat. Vuokranantaja kun ei ota vastuuta ja miksi ottaisi, sillä eihän ongelmaa ole, kun se lakaistaan maton alle.


Mutta mitäpä muuta. Meille kuuluu muuten oikein hyvää. Minä olen jatkanut opintoja ja M käy päivähoidossa samassa tutussa päiväkodissa. Poika on oma energinen itsensä, jonka perässä me vanhemmat koitamme pysytellä. Olikohan se viime viikolla, kun poitsu oli ensin juossut kaksi tuntia hikipäässä HopLopissa ja kotiin päästyään heitti isälleen, että jokos lähdetään lenkille? Niin no ei kai siinä muuten, mutta kello muistutti jo nukkumaan menosta. Tuosta pojasta harvoin loppuu virta!

Blogissakin on luvassa muutoksia siinä suhteessa, että olen ajatellut avata jatkossa meidän perheen elämää vähän enemmän. Sillä mielellään itsekin lueskelen blogeja, joissa sukelletaan toisinaan myös pintaa syvemmälle. Valokuvat tulevat olemaan yhä tärkeässä osassa, mutta tekstiä niiden välissä aiempaa enemmän. Jos blogi täytyisi luokitella johonkin kategoriaan niin lifestyle- blogi, se tämä nyt olisi.. Sisustushulluuden ja minimalismin välissä tasapainoilua, lapsiperhearkea, haaveilua ja haikailua. Meidän elämää.

perjantai 15. huhtikuuta 2016

uusi alku

Jokohan olisi aika herätellä blogi ikiunesta ja puhaltaa tomut nurkista. Blogin päivittyminen pysähtyi jo kauan sitten ilman mitään varsinaista syytä. Tai olisihan mulla noita syitä luetella, mutta yhtään hyvää sellaista en osaa sanoa, joten jätetäänkö ne nyt kuitenkin.. Oli vaan helpointa sulkea blogi yksityiseksi ja antaa ajan päättää jatkosta tai siitä tulisiko sitä enään ollenkaan.

Blogin hiljennyttyä myös kamera on jäänyt ihan täysin pölyyntymään kaapin hyllylle eikä edes uusi objektiivi saanut innostusta kuvaamiseen enään entiselleen. Oikeastaan koko läppärin avaaminen näin koulupäivien jälkeen on jäänyt tehtäviä lukuunottamatta kokonaan. Monesti oon kyllä miettinyt mitähän teille sinne kuuluu ja oonhan mä uteliaisuuttani käväissyt toisinaan teidän kuulumisia kurkkimassa. Ihana on ollut yllättyä, miten niin monen blogista on löytynyt super ihania uutisia!

Huomasin jo pitkään pyöritteleväni ajatusta tänne kirjoittelemaan paluusta. Huomasin kaipaavani jotain ihan omaa juttua, varsinkin aikaisemmin niin rakasta harrastusta valokuvaamista. Mutta samalla mietin ehdinkö, jaksanko ja osaanko edes. Nyt oon kuitenkin päättänyt heittää nuo ajatukset syrjään ja antaa luovuuden kukkia. Ei liian kriittisellä silmällä vaan ihan omaksi iloksi. Tietysti aina plussaa, jos joku siellä myös viihtyy mukana.

Minä olen täällä toipumassa parin viikon mittaisesta kevätflunssasta. Tauti on ollut niin sitkeässä, että kyllä on ottanutkin koville. Toivottavasti siellä ootte säästynyt sairasteluilta. Mutta silti on tää kevät vaan ihanaa aikaa. Oon kyllä niin nauttinut lumien sulamisesta ja auringon paisteesta jopa näin ikkunan takaa kaiholla katsellen, kun ulos ei olla flunssan kourista päästy tavalliseen tapaan.

Kiva nähdä, ettette ihan kaikki ole pitkän tauon jälkeen kadonneet paikalta ja toivottavasti pysytte matkassa jatkossakin. Jutut tulee pyörimään kodin ja perheen ympärillä, oikeastaan ihan niin kuin ennenkin. Ajatuksena vaan astetta syvemmin. Tyhjä sivu, uusi alku!