lauantai 31. joulukuuta 2016

vuoden viimeisenä


Tasan vuosi sitten, vuoden viimeisenä päivänä sain tietää elämämme mullistuvan aika tavalla. Rakettien paukkuessa taivaalle muistan hymyilleeni. Oli aika mieletön alku vuodelle tiedostaa kantavansa mukanaan jotain niin suurta, mutta samaan aikaan vielä niin pientä ja haurasta - uutta elämää.

Vuosi oli monella tapaa rakas, mutta myös raskas. Se oli vuosi, joka toi meille pikkuveljen ja sai meidät onnesta sekaisin. Toisaalta taas se toi surun ja muistutti myös samalla aika karvaalla tavalla, siitä kuinka tärkeää on muistaa elää hetkessä ja mikä on oikeasti tärkeintä. Mutta päällimmäisenä vuosi 2016 oli täynnä odotusta, onnellisia hetkiä, yllätyksiä. Elämää!

Ensi vuotta odotan innolla. Sen varalle on jo monta toivetta ja haavetta. Koskaan ei kuitenkaan tiedä mihin suuntaan elämä heittää - Elämä on seikkailu, jossa mikä vaan on mahdollista.

vauvan ensimmäiset joululahjat

Ennen uuden vuoden vaihtumista muistellaan vielä joulua Minin joululahjojen merkeissä. Jouluhan oli meidän pienimmän pojan ensimmäinen ja myös meille vanhemmille ensimmäinen joulu vauvan kanssa, joten myös siltä osin meille erityisen merkittävä. Esikoisen laskettuaika oli 20.12 ja olin jo silloin aika varma, että jo tuolloin saisimme syliin pienen jouluvauvan. Toisin kuitenkin kävi, sillä hän antoi odotuttaa itseään tammikuun puolelle.


En osannut ajatellakaan kuinka hankalaa lopulta oli pähkäillä mitähän vauvalle voisi joululahjaksi ostaa. Vauvalle, joka ei vielä tietysti osannut kertoa mistä piti ja jolla toisaalta oli jo veljen jäljiltä kaikkea. Halusin kuitenkin jotain sellaista joka säilyisi muistona pidempäänkin. Rakastan Brion puisia leluja ja niitä olenkin haalinut ennestään kirpputoreilta. Tämä pinottava pelle onkin ainut jonka olen uutena ostanut. Ihan vielä vauva ei sillä pääse leikkimään, mutta kasvaessaan kyllä ja senkin jälkeen siitä saa kivan sisustuselementin pojan huoneeseen (jota ei vielä tosin ole) no mutta pikkuseikkoja.


Kawan Hevea luonnonkuminen ankka sopii niin puruleluksi, kuin kylpyleluksikin. Tämä oli minusta niin hellyyttävä, että se oli pakko saada. Sukulaisille vinkatttiin lahjatoiveita kyseltäessä, Minin kasvaneen niin hurjaa vauhtia, että vaatteista on aina pulaa - varsinkin bodyista ja yöpuvuista. Vaatteita saatiinkin paljon, kuvissa tosin vain osa niistä (ne jotka löysin), sillä niistä suurin osa taitaa odottaa pesua pyykkivuoren huipulla.


Tämän ensikirjan halusin ostaa lahjaksi ihan vain sen söpöyden vuoksi. Kirjoja on nimittäin kasapäin jo Maxin ajoilta. Kirjan sivuilla on kaunis kuvitus ja vaikka sen sivuilla ei paljon tekstiä löydy, ne inspiroivat kertomaan omaa tarinaansa.

tänään 3kk 19pv
Lopuksi vielä tuore kuva meidän Ministä. Poika on oppinut tarraamaan napakasti kaikkeen ja tutkiskelee mielellään pitkikiäkin aikoja helistintä kädessään tai leikkimaton leluja. Kuvan tähtibody on myös yksi joululahjaksi saaduista vaatteista ja ihan yksi tämän hetken lemppari. Mini on myös tässä ihan hiljattain oppinut kierähtämään selältä kyljen kautta mahalleen ja nostaa jo hetken hienosti päätään mahalla ollessaan. Hän pyörii myös 180 astetta akselinsa ympäri - ihan kohta varmaan ryömitään, Ääk!

Saivatko teidän vauvat lahjoja ensimmäisenä jouluna? Vai odottaako pukki tulevia jouluja, kun lapsi alkaa enemmän itsekin ymmärtämään pakettien avaamisen päälle?

tiistai 27. joulukuuta 2016

jaettu joulu - jaettu stressi

Aikaisempina vuosina jouluaattoa on juhlittu aina joko äitini tai siskoni luona. Syöty, juotu ja jaettu lahjat. Siitä sitten jossain vaiheessa iltaa on aina vaihdettu kyläpaikkaa anopille, joka taas on koko päivän odotellut ruokapöytä notkuen meitä saapuvaksi. Sitten taas syöty, juotu ja jaettu lahjat, vaikka ähky meinasikin tulla jo ensimmäisen kierroksen aikana. Joka kerta on tuntunut aina yhtä kurjalta vaihtaa kyläpaikkaa lennossa. Myös Maxin toive on ollut aikaisempina vuosina viettää joulua kotona, niin että joulupukki tulisi meille kotiin eikä aina jonnekin muualle. Siispä tänä vuonna päätettiin yhdistää joulu ja juhlia sitä kaikki meillä yhdessä.


Kaiken kaikkiaan meitä olisi siis joulua viettämässä kuusi aikuista ja neljä lasta, mutta hyvin me tänne pikku kolmioon mahduimme ja saatiin me minusta aikaiseksi mukavan lämminhenkinen joulu. Tosin en ole varma johtuiko se vain siitä, että meidän pirtti oli tupaten täynnä porukkaa. Perinteistä poiketen päätimme tänä vuonna myös jakaa jouluruokatarjoilut. Äitini teki karjalanpaistin, mieheni äiti paistoi kinkun, siskoni toi joululaatikot ja mun tehtäväksi jäi mm. sitten leipoa kakku ja joulutortut sekä laittaa koti juhlakuntoon - tosin nämäkin vain omasta tahdostani.


Vieraat saapuivat puoli kahdentoista maissa ja siitä aika pian myös joulupukki kolkutteli ovelle. Pukki meinasi kuuleman mukaan pökertyä jo toisen kerroksen kohdalla, mutta onnistui kuitenkin saamaan lahjasäkit kolmanteen kerrokseen. Joulupukki oli tällä kertaa eräs perhetuttumme ja sopi pukin rooliin kuin valettu. Pukin letkautukset saivat aikaan hilpeyttä varsinkin aikuisten kesken. Max selvästi jännitti pukin tapaamista, mutta jälkikäteen kertoi, että joulupukin vierailu oli päivän paras juttu.

Suurin osa lahjoista oli varustettu Maxin nimellä, mutta löytyi sieltä muutama paketti meille muillekin. Max sai mm. isoja legoja, kauko-ohjattavan auton, taikurisetin ja kasoittain Halloween krääsää -  Tuo villitys tuli selvästi jäädäkseen. Minin paketeista taas paljastui paljon uusia vaatteita, söpö kylpyankka, Brion pinottava pelle ja ensikirja.

Minin allergiasta johtuva imetysdieetti takasi sen, etten saanut tänä jouluna yhden yhtä suklaata, saati kakkua, laatikoista tai joulutortuista puhumattakaan. En tiedä oliko se pientä piruilua pukilta, mutta nyt on kaapit täynnä suklaata, sillä en niitä voi syödä. Senkin edestä tuli silti syötyä sitten mm. kauraomenapaistosta kaurapohjaisella vaniljakastikkeella, pipareita ja glögiä ja tietysti kinkkua. Kiitos imetyksen nälkä on jatkuva olotila ja mm. kinkkua sinapilla tulikin ahdettua napaan ihan älytöntä tahtia.

Tänä jouluna halusin panostaa erityisesti kauniiseen kattaukseen ja koska meillä on useampana vuotena peräkkäin ollut tekokuusi, halusin tuoda kattaukseen jotain perinteistä ja mikä olisikaan perinteisempiä kuin aidot havun oksat. Kyllä aito kuusi vain kuuluu jouluun. Kyltit askartelin liitutaulutarrasta, jonka limasin paksulle pahville ja kiinnitin pyykkipojalla havunoksaan. Hyvän joulun toivotus on kirjoitettu valkoisella puuvärillä. Sillä saa minusta liitua helpommin ja siistimmin kirjoitettua tällaista pientä ja yksityiskohtaista tekstiä.

Meillä vietettiin siis joulua oikein mukavissa merkeissä. Ainut vain, että se hujahti ohi yhdessä hujauksessa - ihan niin kuin joka vuosi.

perjantai 23. joulukuuta 2016

hyvää joulua


Kun pieni tonttu matkaan lähti,
taivaalla tietään valaisi tähti.
Se johdatti lumisen metsän taikaan,
aidon Joulun unelmaan ja aikaan.

 
Täällä kaksi tonttua minun lisäkseni toivottaa sinne ihan jokaiselle rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta!

perjantai 16. joulukuuta 2016

jouluinen koiramäki

Viime lauantaiaamuna saatiin idea heittää pieni reissu Tampereelle. Olihan jostakin pienestä kaupunkireissusta jo puhuttu aikaisemminkin, mutta mitään ei oltu tarkalleen sovittu. Nimittäin itseäni etukäteen hieman hirvitti lähteä reissuun pienten lasten kanssa kelien ollessa niin arvaamattomia. Lauantaiaamusta keli vaikutti kuitenkin sen verran hyvältä, että varasin liput edullisemmin netin kautta ennakkoon ja otimme suunnaksi Tampereen Koiramäen.



Koiramäessä oltiin käyty Maxin kanssa pari kertaa aikaisemminkin, mutta Koiramäen joulu oli vielä kokonaan kokematta. Ilma oli hyytävän kylmä, vaikka mittari näytti vain seitsemää astetta. Minä viihdyinkin eniten paikan tunnelmallisessa kahvilassa, jossa kävin vähän väliä lämmittelemässä.

Koiramäessä oli meneillään kuusijuhla, jonka aikana tietyin väliajoin Koiramäen -kirjoistakin tutut hahmot lauloivat ja leikittivät paikalla olijoita. Eri puolille kylää oli järjestetty mm. myös pipari- sekä askartelupajoja, joihin pääsi halutessaan osallistumaan. Nälän yllättäessä ostettiin pienistä kojuista makkaraa ja lämmiteltiin kahvilassa höyryävän kuuman kaakaon kanssa.


Max löysi itselleen lahjatavaramyymälästä punaisen joulupukin kuvalla varustetun joulupallon ja nähtiinhän me itse joulupukkikin, joka jututti meidän Maxia ja uteli lahjatoiveita. Toiveet Max piti kuitenkin visusti salassa ja kehoitti tarkistamaan listasta - sinnehän ne tosiaan oli kirjattu varsin selkeästi. Joulupukin tapaaminen oli tosi mieluinen juttu, mutta voiton taisi kuitenkin viedä Draculan linna, jonne pojan olisi pitänyt päästä yhä uudestaan.


Mini nukkui lähes koko reissun ajan ja heräsi kerran menomatkalla ottamaan huikat huoltoasemalle pysähdyttäessä, Tampereelle saavuttaessa vaipan vaihtoon ja nukkui sen jälkeen koko kolmetuntisen Koiramäki vierailun ajan vaunuissa. Illalla ennen kotiinlähtöä suunnattiin vielä ravintolaan, jossa Mini sitten tankkasi oikein kunnolla. Lauantai illasta keskustan ravintolat näyttivät olevan tupaten täynnä ja meille kerrottiinkin, että ruokaa sai odotella lähes tunnin. Siinä se lähes tunti kuluikin kätevästi Minin syödessä ja kun ruoka tuli pöytään voitiin vaihtaa osia - Minin seuratessa menoa vaunuistaan.

Alunperin ajateltiin, että oltaisiin vielä kierrelty keskustassa enemmänkin, mutta kello näytti jo sen verran paljon, että kaupat sulkivat juuri oviaan. Mini nukkui myös koko menomatkan kotiin ja kerkesin jo miettiä, että tuleva yö menee sitten kukkuessa, mutta turhaan. Uni maittoi yölläkin - Äitinsä poika.

lauantai 10. joulukuuta 2016

löytöjä joulumarkkinoilta


Viime viikonloppuna käytiin kiertelemässä joulumarkkinoilla. Sisäänpääsy markkinoille oli ilmainen, joten yllätyin miten paljon myyntikojuja ja kaikenlaista ihanaa sieltä löytyikään. Ihasteltua tuli etenkin lastenvaatekojuja, kynttilöitä ja jouluisia kransseja. Niin paljon olisi ollut kaikkea mihin olisin voinut tuhlata, mutta aika hyvin sain hillittyä itseni. Mukaan tuolta lopulta tarttui mustavalkoinen sisustustyynynpäällinen, käsinvalettu kuusikynttilä ja muutama joulukortti. Nuo paperista taiteltut tähdet olivat myös messutuomisia idean muodossa. Ne olivatkin helpompia tehdä, kun osasin odottaa. Netistä löytyy monet ohjeet niiden askarteluun - tässä yhdet hyvin selkeät.

Edellisvuosina olen askarrellut itse kaikki joulukortit. Vaikka korttien askartelu mukavaa onkin, niin tänä vuonna on tullut askarreltua niin monet kortit mm. ristiäiskutsut ja kiitoskortit, että valmiit kortit tähän saumaan oli ihan hyvä idea. Vielä kun löysin Harjun Paperin myyntikojusta niin kivoja kortteja. Eläinaiheiset postikortit ovat Henna Adelin käsialaa ja kultafolioidut kortit Annika Välimäen.

Täällä on jo koti puettu jouluun, tontut ovat vallanneet talon ja kuusikin koristeltiin itsenäisyyspäivänä piiiitkän kinuamisen tuloksena. Itsestä tuntuu vähän hassulta koristella kuusi jo useaa viikkoa aikaisemmin, kun on itse lapsena tottunut tekemään sen vasta aattoaamuna. Näin ne perinteet muuttuu ja saa toki muuttuakin - onhan joulu erityisesti lasten juhla ja lapset on ne, jotka tekevät joulusta juhlan.

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

arvonnan voittaja on..


 
Nyt olen saanut arvottua voittajan kaikkien neuvolakorttikotelon arvontaan osallistuneiden kesken.
Oot niin ihana - neuvolakorttikotelon voitti Marja-Liisa, Onnea! Laitan sinulle pian viestiä.

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille! Tämän olisi varmasti ansainnut teistä jokainen. Olen iloinen teistä jokaisesta lukijasta siellä. Niin vanhoista, uusista ja ihan vain täällä blogissa piipahtavista. Ihanaa kun olette!

yhteistyössä ootniinihana.fi

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

viikonloppuna


Täällä ollaan viikonlopun aikana tehtailtu ihan valtava kasa pipareita. Ajattelin, että jospa ne jo säilyisi aattoon asti, mutta ei tietoakaan - Sen verran tasaista tahtia on kasa huvennut. Multa vaan taitaa jäädä tän vuoden pipareiden syönti tähän. Minillä, kun on ilmennyt allergiaoireita kananmunalle.




Samalla leivottiin pojan kanssa myös piparitalo joulua odottamaan. Tänään olisi sitten aikomus suunnata joulumarkkinoille tunnelmoimaan ja inspiraatiota hakemaan. Joulua kun olisi tarkoitus juhlia tänä vuonna meillä - äitini, anoppini ja siskoni kanssa, joten koristuksiin tulee panostettua varmasti edellisvuosia enemmän.


Ensimmäinen adventti kerkesi mennä jo ohi ennen kuin innostuin tuunaamaan nämä neljä pöytäkynttilää toimittamaan adventtikynttilöiden virkaa. Nämä oli tosi helppo ja nopea toteuttaa. Leikkasin vain liitutaulutarrasta sopivat palat, rei'itin ne ja piirsin liiduilla numerot ja sitten vain kiepautin narulla kynttilän ympärille.



Meidän Mini on taas kasavut niin vauhdilla, että suurin osa bodyista (miten tää kirjoitetaan) ja sukista on jäänyt pieniksi. En voi käsittää, että tuo reilun kahden kuukauden ikäinen jäbä on jo kasvanut ulos 62 senttisitä vaatteistakin! Nyt menee jo 68-74 senttiset vaatteet. Eilen tuli siis taas vähän täydennettyä pojan vaatekaappia uusilla vaatteilla. Enemmällekin olisi ollut tarve, mutta tällä kertaa ei löytynyt niin kivoja.


Muistutuksena vielä tänään kerkeää osallistumaan ihanaan arvontaan. Arvontaan pääset vaikkapa tästä linkintä. Käy kurkkaamassa!

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

lahjat listalle

Taas eletään niitä aikoja, kun lapset selaavat lelulehtiä ja haluavat kaiken(laista). Vaikka lapsille olisikin etukäteen ohjeistettu, että joululahjatoivelistaan kannattaa laittaa vain ne kaikista toivotuimmat lahjat, sillä joulupukki ei välttämättä ihan kaikkia toiveita voi toteuttaa, niin tässä kohtaa lapset jakautuvat aika karkeasti kahteen kastiin. On niitä jotka listaavat vain muutaman hyvin harkitun toiveensa ja sitten on niitä jotka ympyröivät koko lelulehden. Toisaalta miksei sitä toivoisi, jos kerrankin voi toivoa mitä tahansa - Ilman vanhempien toppuuttelua.

Olen aina ollut sitä mieltä, että nämä meidän pojat ovat pienestä pitäen olleet kyllä taitavia kertomaan sen mitä haluavat. Tämä meidän kaksikuinenkin heti kädet löydettyään osasi jo selvästi osoittaa pikkuruisella etusormellaan lelulehdestä haluamansa - liukurin nimittäin. Tai sitten mitäpä sitä toivomaan, jos voi tehdä suoraan tilauslistan niin kuin meidän viisivuotias oivalsi. Kyllä nämä nykyajan lapset on sitten fiksuja - paljon ajattelevaisempia, kuin itse aikoinaan. Kätevää sanoisin. Tuleepahan varmemmin perille.


Kuva ei liity tapaukseen. Tämän vuoden lista oli kolme sivuinen ja molemmin puolin täytetty.

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

oot niin ihana - arvonta

Mukavaa ensimmäistä adventtia! Tästä se joulunodotus virallisesti alkaa. Me suunnataan tänään jo jokavuotiseksi perinteeksi muodostuneisiin joulumarkkinoihin ja illalla ilotulituksin huipentuvaan joulunavaustapahtumaan.



Näin ensimmäisen adventin kunniaksi ajattelinkin arpoa teidän lukijoiden kesken yhden oot niin ihana- painatuksella varustetun neuvolakorttikotelon. Sen lisäksi, että tämä neuvolakorttikotelo on ulkoasultaan pelkistetyn tyylikäs, jää siitä lapselle kiva muisto, jolla on kaunis sanoma. Sanoma, jonka varmasti jokainen äiti haluaisi lapsensa muistavan vielä silloinkin, kun he ovat kasvaneet isoiksi.

Arvontaan voi osallistua jokainen blogini lukija. Kommentoimalla alle saat yhden arvan ja olet mukana arvonnassa. Blogiini rekisteröityneet lukijat saavat kaksi arpaa. Jätä kommenttiin myös s- postiosoitteesi, jonne voin laittaa viestiä mahdollisen voiton osuessa kohdalle. Aikaa osallistua arvontaan on ensi sunnuntaihin (4.12) saakka, jonka jälkeen julkaisen voittajan myös täällä blogin puolella.

Yhteistyössä ootniinihana.fi

torstai 24. marraskuuta 2016

sisarukset hyvässä ja pahassa

Mulle on ollut aina selvää se, että haluan äidiksi ja myös se, että jos lapsia meille suodaan niin niitä olisi enemmän kuin yksi. Tosin esikoisen synnytyksen jälkeen olin monta vuotta sitä mieltä, etten halua kokea samaa enää uudestaan, ikinä! Viisi vuotta siihen menikin kunnes edes sallin ajatuksen toisesta pienestä. Siinä vaiheessa toivo pienestä oli niin suuri, kaikkea sitä pelkoakin suurempi -toive pikkusisaruksesta. Sisaruksien optimaalisesta ikäerosta ollaan varmasti montaa mieltä, mutta tavanomaisin taitaa olla se kahden vuoden ikäero. Tähän verraten meidän poikien ikäero on iso.


Minä olen itse meistä kolmesta sisaruksesta keskimmäinen. Isosiskooni mulla on kuusi vuotta ikäeroa ja pikkuveljeeni 1v 4kk. Isosiskoni oli se, joka keksi meille aina jotain hauskaa ohjelmaa ja tekemistä ja pikkuveli oli sitten se tappelukaveri. Vaikka koko lapsuus nyt menikin pikkuveljen kanssa kinatessa, niin kyllä sisarukset ovat silti rikkaus. Eikä se pelkästään sitä tappelua veljenikään kanssa ollut. Kyllä me sitten pahan paikan tullessa pidimme myös yhtä ja puolustimme toisiamme. Vaikka veljeni niin rakas kuin mulle ootkin, niin mun täytyy myöntää - silloin kun me tapeltiin, niin oltiin me kyllä rasittavia.. Niin rasittavia, etten voinut kuvitella itselleni lapsia pienellä ikäerolla.


Kun meidän Max sai kuulla, että meille tulee vauva hän oli sitä mieltä, että jos vauva on tyttö hän varmasti muuttaa kotoa pois. En tiedä kuinka tosissaan poika oli, mutta mikä riemu siitä repesikään, kun hän sitten kuuli saavansa pikkuveljen. Nyt sen uskaltaa jo ääneenkin sanoa, sen ettei isoveli ole osoittanut mustasukkaisuutta pikkuveljeään kohtaan. Päinvastoin hän on ollut alusta asti pikkuveljen jutuista tosi kiinnostunut, auttavainen ja huolehtivainen isoveli. Maxista on mukavinta leikkiä veikan kanssa leikkimatolla, pidellä sylissä, kylpeä ja kuunnella yhdessä lastenlauluja sekä iltasatua.

Isoveljelle harmitusta aiheuttaa eniten se, ettei pikkuveljeä saa ihan koko ajan syliin tai halia ja pussailla silloinkin, kun vauva nukkuu. On tietysti myös hetkiä jolloin isoveljen liian vauhdikkaaksi yltyviä leikkejä joutuu vähän rajoittamaan ja muistuttelemaan siitä, että vauvan vierellä täytyy olla varovainen. Silloin isoveljen mielestä vauva on vain tylsä, mutta jo hetken päästä kuuluu ihastelua siitä, miten pieni ja ihana vauva meillä onkaan.


Viime aikoina Maxin suusta kuultua: "Ihana kun meille synty vauva" Minä: Mikä on vauvassa parasta? "Sen ihana haju. Eniten tykkään haisemisesta ja kun se vänkää ja änkää." Yksi päivä tässä Max katseli myös veljeään sitterissä ja kysyi sitten.. "Voisitko sä synnyttää vielä yhden vauvan. Jooko, jooko, jooko? Oo kiltti vielä yksi!"

Aika liikkistä, mutta mä luulen että tämä yksi riittää meille oikein hyvin. Just nyt on hyvä näin ja mä toivon, että näiden kahden tiet jatkuvat aina yhdessä.

maanantai 21. marraskuuta 2016

oot niin ihana - uudenlainen vauvakirja

Jo odotus aikana etsin täytettäväksi vauvakirjaa, niillä itselle tärkeimmillä vauva-ajan kuvilla ja muistoilla. Monenlaisia kirjoja vastaan tulikin, mutta niistä jokaisesta tuntui puuttuvan se jokin. Mikä se oli? En tarkalleen ottaen osannut edes sanoa, kunnes sitten instagramissa ensimmäistä kertaa silmiini osui tämä Ainoa graphic design lanseeraama Oot niin ihana -vauvakirja, joka olikin sitten ihastusta ensi silmäyksellä!



Tämä nimensä mukaankin ihana vauvakirja on kehitetty yhdessä käyttäjien kanssa ja mikä hienointa, on kirja kokonaan kotimaista käsialaa - laatikko on valmistettu Porissa, kansio Tuusulassa ja sisäsivut Pitäjänmäessä. Kirjan raikkaalla ja modernilla otteella kuvitetut sivut toimivat inspiroivana pohjana, joidenka täyttämiseen vain mielikuvitus on rajana. Itse olen täyttänyt kirjaa mm. paperikuvilla ja tilaamillani printtikuvilla sekä käyttäen hyödykseni erilaisia kuvioteippejä, lahjapaperia, höyheniä ja tarroja.


Kirja koostuu kansiosta, jossa sivujen järjestystä voi muuttaa ja väliin lisätä omaakin sisältöä esimerkiksi muovitaskuissa. Mukana tuleva laatikko toimii säilytyspaikkana sekä kansiolle, että muille vauvamuistoille, kuten neuvolarannekkeelle, ensimmäisille pienille sukille ja onnittelukorteille. Mikä onkin ihan tosi kätevää, sillä olen säästänyt myös esikoisen ristiäiskortit ja ensimmäisen vuoden onnittelukortit vauvakirjan väliin, josta ne pursuavat pitkin poikin joka lukukerran jälkeen.


Kirjan sisältä löytyy mm. sivu odotuksen aikaisille ajatuksille ja kuville, kuukausisivut ensimmäisestä kuukaudesta vuoden ikään saakka sekä sivu nukkumiselle ja muille vauvavuoden virstanpylväille. Itse lähdin täyttämään kirjaa vauvan jalan ja käden jäljillä, jotka painettiin kartonkiin mustikalla. Oli muuten yllättävän vaativaa hommaa. Käsi pysyi niin tiiviisti nyrkissä, että kädenjälki taisi onnistua lopulta vasta kymmenennellä yrittämällä, isin avustuksella. Tykkään myös erityisesti kirjan nimi - sivun kuvituksesta. Siihen, kun saa lapsen nimen liäksi muistiin kaikki lempinimet, joita tietty rakkaalla lapsella on paljon.



Mukana on myös kuvitettuja, tekstittömiä sivuja, joihin voi kiinnittää kuvia tai kirjoittaa vapaasti. Kirja on myös siitä ihana, että se sopii niin vauvan ensilahjaksi tai vaikkapa lahjaksi babyshower juhliin, vaikkei tulokkaan sukupuoli olisikaan vielä selvillä. Lisäksi kirja sopii erilaisiin elämäntilanteisiin ja monenlaisille perhemalleille yksinhuoltajista sateenkaariperheisiin ja ydinperheisiin.

Ja kun äidille jää illasta hetki omaa aikaa arvaatte jo varmaan mihin se  kuluu..  Odotan jo sormet syyhyten, että pääsen taas kirjan pariin näpertämään eli kaikille pieni varoituksen sana, tähän jää oikeasti koukkuun! Jos ihastuit yhtälailla kuin minäkin, niin löydät kirjan sivuilta ootniinihana.fi. Sivuilta löydät myös paikkakuntasi jälleenmyyjät.

* Yhteistyössä ootniinihana.fi, kirja saatu bloginäkyvyyttä vastaan

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

ristiäiset kuvina



Viimein sain kuvia ristiäispäivästä. Koska itsellä meni päivä täysin valmistelujen ja tarjoilujen kanssa, siskoni hoiti kuvaamisen. Muutaman sanan päivästä aikaisemmin jo kirjoittelinkin. Sekä kastetilaisuus, että ristiäisethän järjestettiin seurakunnan tiloissa. Vieraiksi oltiin kutsuttu vain kaikki lähimmät sukulaiset ja kaiken kaikkiaan meitä oli noin 16 henkeä - pienet ja intiimit juhlat siis. Poika kastettiin suvussamme kulkeneessa kastemekossa. Kastemekon on aikoinaan mummoni tuonut Espanjasta saakka ja se on kyllä tunnearvon lisäksi ehdottomasti kaunein kastemekko, mitä olen nähnyt. Siinä on kastettu minun ja siskoni (sekä meidän lapsiemme) ja veljeni lisäksi kaksi serkkuani, joista tällä kertaa myös toinen lupautui pojan kummiksi.

Juhlapäivän koittaessa tuli kaikista etukäteis suunnitelmista ja järjestelyistä huolimatta hirveä kiire ja siinä kiireessä tuli sitten, pakata kaikki tarvittava mukaan, pukea tasajalkaa hyppivä 5-vuotias, pukea pienin mies, laittautua itse juhlakuntoon niin ja sitten viime hetkellä vielä syöttää pieni päivänsankari, joten äiti sai tyytyä vain puolipäätä kiharrettuun takkutukkaan ja uhmakas 5v sai taistelunsa läpi pitää kirkuvan vihreän Apsi- apina huivinsa. Alkuperäissuunnitelman mukaan meillä oli tasan tunti aikaa järjestää juhlapaikka, mutta koska mikään ei oikein mennyt suunnitelmien mukaan, oltiin paikalla vasta puoli tuntia ennen. Meitä oli kuitenkin oikea tehotiimi ja äitini, siskoni ja anopin avulla saatiin paikka ja tarjoilut pöytään juuri ennen tilaisuuden alkua.

Ennen kotoa lähtöä olin kerennyt syöttää Minin vain pikaisesti ja koko kastetilaisuuden ajan jännitin milloin poika ratkeaa hirvittävään nälkäitkuun. Hienosti hän kuitenkin jaksoi loppuun asti, vaikka kovasti harmittaa meinasikin. Se oli selvästi se musiikki, joka sai pojan rauhoittumaan. Max sai kasteen lopuksi kuivata Minin pään. Häntä selvästi jännitti tapahtuma, jota oltiinkin vain kerran keretty kotona harjoittelemaan. Hienosti se kuitenkin meni. Sydänsuli katsoessa miten ihanasti toinen hoiti isoveljen osaa tomuttamalla pikkuveljen päätä (kuin pölyjä pyyhkien). Tilaisuuden loputtua kahvit tarjoitiin viereisessä tilassa. Syötyään ensin, Mini kiersi vuorotellen jokaisen juhlavieraan sylissä ja nukkui koko loppuajan makeasti.

perjantai 11. marraskuuta 2016

parasta just nyt




Hyvin nukutut yöt ja aamulla leveästi hymyilevä vauva. Ja juu kyllä se on vieläkin tuo esikoinen, joka minut tai meidät aamulla herättää - Mini se vaan jatkaisi loikoilua sängyssä hymyillen.. selvästi äitiinsä tullut.

Kahvi varsinkin aamuisin maistuu niin hyvältä. Hetki omaa-aikaa kahvikupin ääressä on päivän paras juttu. Miten selvisinkään esikoisen vauva-ajasta ilman?

Lumen myötä lisääntynyt valo. Vaikken mitään muuta positiivista näe tässä kylmyydessä ja lumessa niin täytyy myöntää, että sen tuoma valo on virkistävää. Kerkesinkin jo muutamaan otteeseen nyyhkyttämään, sitä että aika menee niin nopeasti ja en saa edes taltioitua näitä hetkiä kameraan, koska koko ajan on niin pimeää eikä kameran kapasiteetti riitä mihinkään. Mutta nyt lumen myötä myös valoa on ollut sen verran, että valokuvaaminen sisätiloissa onnistuu taas ainakin aamupäivisin ja onhan tuo luminen maisema kieltämättä kaunis.

Pienimmän alati pyöristyvät posket ja pullea maitomasu. Illat ja no oikeastaan päivätkin pyörivät imetyksen ympärillä. Menot on ajoitettava Minin syömisten mukaan ja iltaisin ei kannata edes suunnitella menoja, sillä silloin alkaa Minin iltatankkaus yötä varten. Ihanaa on kuitenkin, että maito riittää yhä ja poika kasvaa - se tieto tekee tästä kaikesta sen arvoisen.

Isoveli ja pikkuveli - sisarusrakkaus. Max on ollut alusta asti aivan haltioissaan pikkuveljestään ja varsinaista mustasukkaisuutta hän ei ole osoittanut veljeä kohtaan lainkaan. Nyt jo parina aamuna olen saanut herätä isoveljen laulaessa pikkuveikalle tuiki tuiki tähtöstä - tähtiyövalo rekvisiittanaan. Aikas suloista! Tietysti on tullut vastaan muutama tilanne, että vauva on ollut isoveljestä ihan tylsä, mutta jo seuraavassa hetkessä vauva on maailman ihanin!

Alkava viikonloppu, joka tulee olemaan täynnä yhdessäoloa, herkuttelua ja yksvuotissynttäreiden sekä isänpäivän juhlintaa.


Näiden kuvien myötä mukavaa viikonloppua sinnekin!

maanantai 7. marraskuuta 2016

lapsen suusta - asioita äidistä

Aamulla blogeja selatessani silmiini osui tämä 3 -asiaa haaste toteutettuna lasten suusta. Vastauksia oli niin hauska lukea, että päätin heti tentata kysymyksillä myös meidän 5-vuotiasta.



3 asiaa, joista äiti pitää
Öööö.. kahvista, yhestä keksistä, mmm.. minusta ja vauvasta.

...nii ja vaatteista.

3 asiaa, joista äiti ei pidä
Hehe sotkemisesta, ei iskän sotkuista, eikä tykkää homejuustosta.


3 asiaa, joita äiti teki viikonloppuna
Katto kännykkää, ulkoiltiin ja putsasi vauvaa.


3 asiaa, jotka äiti osaa
Kirjottaa laskuja, äiti osaa kävellä ja juoda kahvia.  


3 asiaa, joita äiti ei osaa
Tekee kuperkeikkaa, korjata autoa, mun leikkimökkiä korjata.


3 asiaa, jotka äiti haluaisi osata
Öööööö... korjata mökkiä, korjata autoo ja äiti haluaisi osata kielen laittaa nenään.


3 asiaa, jotka äidin pitäisi tehdä
Äitin pitäisi ostaa leluja, äitin pitäis korjata minun lepakko, äitin pitäis korjata puu.


3 asiaa, joista äiti stressaa
Äiti stressaa aina laskujen kanssa, äiti aina stressaa kukkia nii ja äiti aina stressaa kelloa.


3 asiaa, jotka saa äidin rentoutumaan
Elokuva, keksi, ö ö öööö... kukat


3 asiaa, joista äiti puhuu usein
Pitää ostaa ruokaa, pitää ostaa meikkiä, pitää halia meitä molempia.


3 asiaa, jotka äiti pukee mielellään päälle
Toppatakin, minun pipon, tissiliivit.


3 asiaa, joita äiti ei miellellään pue päälle
Ei mielellään kanahattua pidä päässä, äiti ei mielellään laittaisi ponskaria, äiti ei mielellään pue housuja päälle hehahah!


3 asiaa, jotka äiti haluaisi hankkia
Minut ja vauvan mummon luota.

(siis mitä äiti haluaisi ostaa?)

Alennuksesta pussilakanan, äiti haluaisi ostaa sellasen pussilakanan missä on meikkiä, äiti haluaa hankkia minun housut, jotka on hukkunut kauppaan.


3 asiaa, joita äiti pelkää
Äiti pelkää hirviöitä, Äiti pelkää vanhaa mummoa, joka pyllistelee, äiti pelkää rumaa vessanpönttöä, jossa istuu luuranko pissalla.


3 asiaa, joita äiti toivoo näkevän lähitulevaisuudessa
Äiti haluaa nähdä meidät - vauvan ja minut, äiti haluaa nähdä vauvan jalat, äiti haluaa nähdä roskakorin.

Että sellainen äiti se. Jokainen päätelköön missä kohtaa on mielikuvitus alkanut hieman värittää tarinaa. Sain kyllä taas kerran nauraa näille pojan jutuille ihan katketakseni xD

perjantai 4. marraskuuta 2016

kastevesipullo ja muita kummilahjoja


En ole vieläkään saanut kuvia ristiäisistä omalle koneelleni asti, mutta nappasin muistoksi muutaman kuvan Minin saamista ristiäislahjoista. Mini sai kolme kummia niin kuin myös Max aikoinaan - ihanan serkkuni, siskoni ja mieheni veljen. Tässä lahjat, joita poika sai kummeiltaan.


Hopeoitu purkki pitää sisällään pienen lasisen kastevesipullon. Purkin ulkopuolelle tulee vielä kaiverrettuna pojan koko nimi, syntymäaika, paino ja pituus - kunhan saan aikaiseksi viedä sen kaiverrettavaksi. Maxilla on myös ristiäismuistona oma kastevesipullo. Se on vain vähän erilainen, isompi ja kokonaan lasia. Kasteveden säilyttäminen muistona on minusta ihana ajatus ja ainakin minä vaalin tällaisia pieniä muistoja kuin kultaa.


Tämä Pentikin posliininen pupulautanen ja myöskin pupun kuvilla varustetut lusikat tulevat varmasti jokapäiväiseen käyttöön, kunhan poika alkaa maistelemaan kunnon ruokia. Toisaalta raaskiikohan näitä edes ottaa käyttöön, niin suloisia kun ovat. Näiden lisäksi poika sai muilta vierailta lahjaksi mm. vaatteita, vauvaleluja ja rahaa omaa säästötiliä varten.



Omasta lapsuudestani muistan hyvin kummini minulle antaman kummilusikan ja ensilautasen. Tuosta lautasesta en ole varma onko se enää hengissä, mutta kummilusikka on yhä tänä päivänä kovassa käytössä ja vaikka se yleensä onkin se lusikkalaatikon tummunut, viimeiseksi jäänyt lusikka - on sillä minulle tunnearvoa.